30.9.2016

Viini ja musiikki


Musiikin on monta kertaa todistettu tekevän ihmeitä niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin. Uuden-Seelannin Yealands Estaten perustaja Peter Yealands soittaa klassista musiikkia viinitarhoillaan koska uskoo sen tekevän hyvää köynnöksille. Musiikki kuuluu myös viinitarhojen yhteydessä olevalle biodynaamisella maatilalla, missä kanojen munien on todettu olevan suurempia musiikin vaikutuksesta. On lopulta ehkä vaikeampi arvioida musiikin vaikutusta itse köynnöksiin...


Yealands Estate ja sen 1000 hehtaaria viinitarhoja missä aina silloin tällöin soi musiikki.
Musiikilla on jo pitkään vaikutettu myös ihmisten ostokäyttäytymiseen, ja se toimii myös viinin suhteen. Tuolla sivistysmaailmassa, missä viiniä saa myös ruokakauposta, on tehty kokeita, missä viiniosastolla on soitettu ranskalaista tai saksalaista musiikkia, ja nähty että musiikki herättää vahvoja mielleyhtymiä jotka vaikuttava ostamiseen suoraan. Ranskalaisen musiikin soidessa ranskalaiset viinit ovat myyneet parhaiten, mutta niiden myynti on tippunut kuin lehmän häntä kun saksalainen musiikki on laitettu soimaan. Silloin saksalaiset viinit ovat olleet myyntitilastojen kärjessä.

Ehkäpä paras lähde musiikin ja viinin yhdistämiselle on Oxfordin kokeellisen psykologian professori Charles Spence. Hän on perehtynyt syvällisesti aistien illuusioihin ja aistien huijaamiseen, ja tekee paljon töitä nimenomaan musiikin ja viinin parissa. Spence on julkaissut jopa tutkimuksen yhdessä psykologi Janice Wangin kanssa aiheesta, ja se julkaistiin marraskuussa 2015. Tutkimus osoitti, että tietynlainen musiikki voi vaikuttaa siihen, miten hapokkaaksi, kevyeksi, täyteläiseksi, tanniiniseksi tai hedelmäiseksi viini koetaan. Kyseessä on todennäköisesti se, että musiikki vaikuttaa kuulijan mielentilaan, ja erilaisten tunteiden vallassa koemme ja maistamme asiat eri tavalla, ja ehkä jopa alitajuntaisesti haemme tietynlaisia aistimuksia tukemaan nykyistä olotilaa, jolloin erilaiset asiat nauttimassamme viinissäkin korostuvat.

Spence teki tutkimuksensa perusteella jopa suosituksia, mitä kuunnella erilaisten viinien kanssa. Esimerkiksi chardonnay-viinille hän suosittelee Tina Turnerin kappaletta What's Love Got to Do With It, ja voimakkaalle Cabernet Sauvignonille Live and Let Die alkuperäisenä Paul McCartney and Wingsin versiona. Ylipäänsä hänen suosituksensa ovat melko tunnettuja kappaleita ja etenkin sellaisille, jotka ovat 1980-luvulla nuoruutensa viettäneille, hyvin tunteisiin vetoavia. Luulen että meille suomalaisille ja hiukan nuoremmille löytyisi paremmatkin kappaleet, jotka herättävät tunteita, muistoja ja mielleyhtymiä.

Haluaisinkin kokeilla miten kepeä puolikuiva kabinett-Riesling sujuisi iloisen Spice Girlsin kanssa, täyteläinen ja tumma Shiraz viettelevän Beyoncen kanssa, ja mitenköhän voimakas Pinot Noir -pohjainen samppanja saisi lisäenergiaa Nirvanasta? Ehkäpä tästä täytyy järjestää aiheesta pieni tasting!


Lähteet: 

Tamra-Kelly Washington, Yealands Estaten pääviinintekijä 26.9.2016 Rootstock-tapahtumassa Helsingissä

Spence, C. & Wang, J. 2015. Wine and music: can you taste the music? Modulating the experience of wine through music and sound
Luettavissa: http://flavourjournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/s13411-015-0043-z

North, A. Hargreaves, D. & McKendrick, J. 1999. The influence of in-store music on wine selections. Journal of Applied Psychology. Tiivistelmä luettavissa: http://psycnet.apa.org/journals/apl/84/2/271/ 
Jaa tämä:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti